Oliko Portugalin kunnianosoitus Diogo Jotalle liian iloinen?

Joten Portugali pelasi pelin, ja sen jälkeen joukkue piti Diogo Jota -paitaa. Olet varmaan nähnyt klipin. Jotkut pelaajat hymyilivät, muutama näytti tunteellisesta, ja internet teki sen, mitä se aina tekee: jakautui leireihin. Toinen puoli kutsui sitä kauniiksi kunnianosoitukseksi. Toinen puoli halusi näkyvämpää surua. Ja sitten minä, juuttunut keskelle, ihmettelen, miksi me valvomme ihmisten suremista.

Miksi odotamme urheilijoiden surevan aikataulussamme?

Asia on näin: Jota kuoli vuosi sitten. Ei eilen. Ei viime viikolla. Vuosi. Ja silti jotkut vastauksissa käyttäytyivät kuin pelaajien pitäisi edelleen olla mustissa käsivarsinauhassa ja tuijottaa lattiaa. Suru ei toimi niin. Se ei ole esitys, jonka annat kameroille. Se on sotkuinen, se tulee aaltoina, ja joskus se näyttää hymyltä, kun muistat hyvän hetken.

Ymmärrän sen – kun joku, jota ihailemme, kuolee, haluamme maailman pysähtyvän. Haluamme kaikkien tuntevan painon. Mutta pelaajat tunsivat hänet henkilökohtaisesti. He eivät ole näyttelijöitä tragediassa. He ovat hänen ystäviään ja joukkuetovereitaan, ja he saavat juhlia hänen elämäänsä omalla tavallaan. Jos se tarkoittaa hymyilemistä voiton jälkeen, koska he tietävät, että hän surina, se on pätevää.

"Kaikki hymyilivät" -valitus jättää asian huomiotta

Eräs kommentti, jonka näin, sanoi: "Bruhhh kaikki paitsi Ronaldo ja muutamat hymyilevät. Osoita ainakin vähän surua." Ja minä näytän? Suru ei ole esitys. Et ole kenellekään velkaa näkyvää surua. Lisäksi, oletko koskaan ollut hautajaisissa, joissa ihmiset nauravat jakaessaan tarinoita? Se ei ole epäkunnioitusta. Se on ihmisenä olemista.

Ronaldo näytti selvästi tunteellliselta – ei mikään yllätys, hänellä ja Jotalla oli side. Mutta muut? He käsittelevät sitä eri tavalla. Jotkut ihmiset itkevät. Jotkut ihmiset ovat hiljaa. Jotkut ihmiset keksivät vitsejä, koska he selviävät siitä. Tämä ei tarkoita sitä, että he rakastivat häntä vähemmän.

Elämän juhliminen ei ole sama asia kuin unohtaminen

On tämä outo ajatus, että jos et ole näkyvästi surullinen, olet siirtynyt eteenpäin. Mutta jonkun muiston juhliminen on myös surun muoto. Se sanoo: "Kaipamme sinua, mutta aiomme jatkaa, koska sitä sinä haluat." Se ei ole kylmä. Se on rakkautta.

Olen menettänyt läheisiäni. Ensimmäisenä vuosipäivänä en itkenyt. Kerroin tarinoita ja nauroin. Se ei tarkoittanut, että olisin unohtanut. Se tarkoitti, että olin löytänyt tavan kantaa niitä mukanani rikkoutumatta joka kerta. Ja jos portugalilaiset pelaajat hoitavat asian näin, heille lisää voimaa.

Jalkapallon tunnekoodi on outo ja epäjohdonmukainen

Odotamme pelaajien olevan sotureita kentällä, ja sitten vaadimme heidän muuttuvan itkeviksi sureviksi kentältä. Haluamme heidän olevan suhteellisia, mutta haluamme myös heidän suorittavan surunsa tavalla, joka tyydyttää oman sulkeutumistarpeemme. Kysyttävää on paljon.

Ja olkaamme totta: jos he kaikki olisivat olleet kivinaamaisia, ihmiset olisivat sanoneet, etteivät he välitä. Jos he kaikki olisivat itkeneet, ihmiset olisivat sanoneet, että se oli liikaa. Et voi voittaa. Joten ehkä meidän pitäisi lopettaa yrittäminen sanella miltä kunnianosoituksen pitäisi näyttää ja vain arvostaa, että he tekivät jotain merkityksellistä.

Entä modeemit, jotka poistavat langan?

Ja alkuperäinen Reddit-viesti poistettiin kopiona. Klassinen. Koska mikään ei sano "yhteisökeskustelu", kuten keskustelun sulkeminen, koska joku muu julkaisi samanlaisen leikkeen. Mutta se on hölynpölyä toiselle päivälle.

Bottom line: Diogo Jotan muisto ei kuulu meille. Se kuuluu hänen perheelleen, ystävilleen ja joukkuetovereilleen. Jos he haluavat hymyillä, he ovat ansainneet sen oikeuden. Jos he haluavat itkeä, he ovat myös ansainneet sen. Meidän tehtävämme faneina on kunnioittaa sitä, ei arvostella sitä.

Joten seuraavan kerran kun näet kunnianosoituksen, joka ei vastaa emotionaalisia odotuksiasi, vedä henkeä. Suru ei ole tarkistuslista. Eikä myöskään rakkaus.

Why did some fans criticise Portugal's tribute to Diogo Jota?

Some felt the players weren't showing enough visible grief, especially because several were smiling. They expected a more somber display.

Is it disrespectful to smile during a tribute?

No. Smiling can be a way of celebrating someone's life and remembering happy moments. Grief doesn't have a single look.

How did Ronaldo react during the tribute?

He appeared visibly emotional, which many fans pointed out as a sign of his personal connection to Jota.

Why was the original Reddit post removed?

It was removed as a duplicate because the same story or clip had already been posted, according to the subreddit's guidelines.

What's the best way to honour a deceased player?

However their loved ones choose. There's no right or wrong way to remember someone, as long as it's respectful.